Plussakelit yhdessä niin vesisateen kuin auringon kanssa ovat sulattaneet lumia tällä seudulla varsin tehokkaasti. Etupihan kukkapenkki oli sula jo muutama päivä sitten ja takapihalla oli torstai-iltana enää pienet nokareet lunta.

Syksyn ahkera kukkasipulien istutus alkaa myös tuottaa tulosta, sillä piippoja on noussut jo runsaasti esiin sekä keskellä pihaa että aidan ulkopuolella olevassa kukkapenkissä.

Myös valkosipulilavassa näkyy jo elämää kohdissa, joissa lehdet eivät enää peitä multaa.

Muutamat perennat ovat jo varsin lupaavasti kasvuun lähdössä eli toivottavasti ei enää kovin kovia pakkasia tulisi.

Valitettavasti loppukuulle on luvattu vielä yöpakkasia ja myös reilummin lunta on ennustettu, mutta se tuskin jää maahan pitkäksi aikaa. Sormet syyhyävät päästä jo kitkemään ja ottamaan kuvia kevään ensimmäisistä kukkijoista.
Millainen lumitilanne siellä on? Vieläkö sipulikukat ovat metristen hankien alla vai joko ensimmäiset kukkijat ovat päässeet vauhtiin?

Jätä kommentti