Taimien hoitopäivä

Tänä viikonloppuna tuli vihdoin ajankohtaiseksi kylvää avomaantomaattien siemenet. Käytössäni ei ole kasvihuonetta eli kasvatan pienimuotoisesti tomaatteja pihalla seinän vieressä ja niitä ei ole tarvetta esikasvattaa juuri 8 viikkoa enempää ennen ulos istutusta. Täällä Turun seudulla olen saanut taimet ulos minikasvihuoneen ja hallaharsojen turvin noin toukokuun puolivälissä eli nyt on hyvä aika kylvää, vaikka olisi kolea toukokuu. Viime vuonna kylvin aivan liian aikaisin jo helmikuun lopussa ja sitten hoidettiin jättitaimia sisällä viileän kevään lykätessä ulos vientiä.

Kasvatan vain yhtä tomaattilajiketta tänä vuonna, avomaantomaatti ’Evakko’a. Vasemmalla kaksi riviä ovat viime vuonna ostettuja siemeniä ja kaksi riviä oikealla viime kesänä itse kerättyjä. Kylvin reilusti, sillä tänä keväänä on ollut huonoa onnea taimien kanssa ja ylimääräisiä voi aina lahjoittaa tutuille.

Uudet kylvöt vaativat myös hiukan taimien uudelleen järjestelyä ja keijunmekot tuntuivatkin jo kaipaavan isompien soilblock kuutioiden päivitystä isompiin ruukkuihin, joissa on taimimultaa ravinteikkaampaa multaa, vaikka olen niitä bokashinesteellä lannoittanut alakautta kastellen.

Keijunmekot uusissa purkeissa, vielä pitäisi kehittää näille kasvutuet, joita pitkin pääsevät kiipeämään.
Kasvatan verenpisaroita ostetuista pistokkaista ja nämä ovat keijunmekkojen kanssa toistaiseksi ainoat esikasvatuksessa olevat kesäkukat. Tosin kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy myös sinisarjan juurakon esikasvatusruukku.

Paprikoilla näkyi jo hiukan juuria ruukkujen pohjissa eli samalla sotkulla oli hyvä vaihtaa nekin hiukan isompiin ruukkuihin. Kaksi isointa kaipasi myös latvontaa ja nuppujen poistoa, jotta kasvit tuuheutuvat ja tuottavat ennemmin enemmän kuin aikaisempaa satoa.

Kaksi isointa paprikaa latvottuina, kolmas on hiukan epäonninen taimi, jota en vielä viitsinyt latvoa.

Muutama huonekasvikin kaipasi uutta multaa ja kärsineiden lehtien poistoa, mutta perinnepelargoni ’Viipurin evakon’ taimi vaikuttaa viihtyvän saviruukussaan, johon siirsin sen pari viikkoa sitten.

Nukkuleena ’Triostar’ ja nukkumatti ’Kerchoveana’ saivat hiukan isommat ruukut ja uutta multaa sekä kuolleiden lehtien poiston.
Pelargoni ’Viipurin evakko’ on kasvanut hyvin muutaman lehden pistokkaasta. Kasvatan ensimmäistä kertaa itse pelargonia, joten hiukan jännitti saanko viihtymään.

Joko teillä on taimikasvatus hyvässä vauhdissa?

Jätä kommentti