Liekkien jälkeen

Tilanne tulipaloa seuranneena aamuna

Kolme viikkoa sitten viikonloppu ei sujunut toivotusti. Jouduimme keskellä yötä evakuoimaan ihmiset ulos asunnosta, jonka katto oli tulessa. Palo oli ilmeisesti syttynyt viereisessä roskakatoksessa, josta se levisi asuntomme puolelle. Onneksi sivullinen oli soittanut tullessamme ulos jo palokunnalle ja palokunta sai palon hallintaa ja paritalostamme meni vain katto molemmilta puolilta. Saimme siis myös sisälle paniikissa jääneet kissat vielä sunnuntai aamuun mennessä kaikki takaisin päällisin puolin kunnossa.

Pihan raivauksen jälkeen pihan tilanne vaikutti olevan varsin hyvä ja suurin osa termoruukuista oli säästynyt seinän vieressä isommilta vaurioilta.

Tämän takia blogi on viettänyt tässä muutaman viikon hiljaiseloa, koska kaikki mahdollinen energia on mennyt väistöasunnossa arjen pyörittämiseen ja palaneen kodin asioiden hoitoon ja tavaroiden pelastamiseen. Onneksi suuri osa irtaimistosta on pelastettavissa, sillä asuintiloissa suurinta tuhoa aiheutti sammutusvesi eikä liekit. Jopa pihalta kattoromun seasta ruukkupuutarha ja säilytyksessä olleet tyhjät ruukut on saatu nyt siirrettyä väistörivitalon pihalle. Hiukan tässä vielä jännitellään, mitä asunnolle tehdään ja pitääkö ja voiko palaneelta kodilta vielä pelastaa maahan viime syksynä istutettuja pensaita ja perennoja, jotka selvisivät lumen alla katolta tippuvista palkeista ja kattotiilistä.

Ensi visiitillä väistökodilla olin pihan suhteen iloisesti yllättynyt, sillä piha on aurinkoinen ja sopii ainakin kesän yli ruukkupuutarhan ylläpitoon. Asunto itsessään on 30 neliötä omaamme pienempi, mutta pärjäämme toistaiseksi.

Nyt olemme kuitenkin jo siinä pisteessä, että teoriassa kaikki pelastettava irtaimisto on tuotu väistökodille ja energiaa alkaa jäädä myös puutarhahommille, jotka toimivat hyvänä vastapainona ja stressin lievityksenä, kun elämä on mennyt sekaisin syistä, joihin ei ole voinut itse vaikuttaa. Kiitämme onneamme, että meidät herätti joku soittamalla ovikelloa ennen kuin palo oli ehtinyt pahasti levitä kotiimme ja asumisoikeusyhtiö järjesti meille nopeasti väistöasunnon kävelymatkan päästä lapsien tutusta päiväkodista.

Ruukkupuutarhan muuttopäivä väistöasunnolle 2vk palon jälkeen. Persikka selvisi siis sekä talvesta että tulipalosta ruukussa.

Rankkaa tämä on ollut sekä fyysisesti että henkisesti. Ruukkupuutarhan nimittäin siirsin itse kävellen nokkakärryjen kanssa, kun kotien välillä on reilu kilometri, eikä muuttolaatikoiden kanniskelunkaan jälkeen ole tarvinnut kuntosalia. Ja jatkuvasti on ollut päässä lista tehtävistä asioista, joita ei ole voinut silti välttämättä edistää yhtään odotellessa pääsiäispyhien loppumista tai vastausta kyselyyn. Nyt jatkuva henkinen kuorma alkaa edes tavaroiden ja arjen sujuvuuden osalta helpottaa ja alkaa jaksaa myös nauttia tästä alkaneesta keväästä.

Eli yritän taas aktivoitua myös blogin puolella, mutta instagramista löytyvät uusimmat käänteet nopeimmin.

Jätä kommentti