Avainsana: tulipalo
-
Kasvien evakuointi

Viime viikolla kyselin palaneen kotimme isännöitsijältä kannattaako pihalta evakuoida myös maahan istutettuja kasveja remontin tieltä ja isännöitsijä puolsi varmuuden vuoksi tärkeiden kasvien pelastamista väistökodille. Tiistaina siis töiden jälkeen pakkasin autoon lapion ja siirtämistä helpottavia tarvikkeita. Onni onnettomuudessa, sillä vasta viime syksynä istuttamani kasvit nousivat helposti ylös ostomullan seasta ja sain osan pihalle jääneisiin taimiruukkuihin ja…
-
Liekkien jälkeen

Kolme viikkoa sitten viikonloppu ei sujunut toivotusti. Jouduimme keskellä yötä evakuoimaan ihmiset ulos asunnosta, jonka katto oli tulessa. Palo oli ilmeisesti syttynyt viereisessä roskakatoksessa, josta se levisi asuntomme puolelle. Onneksi sivullinen oli soittanut tullessamme ulos jo palokunnalle ja palokunta sai palon hallintaa ja paritalostamme meni vain katto molemmilta puolilta. Saimme siis myös sisälle paniikissa jääneet…